Tunnetko Google Calendar -ohjelman?

Monet internetin käyttäjistä tuntevat Googlen parhaiten hakukoneena. Yhdysvaltalainen ohjelmistoalan yritys Google Inc. perustettiin Kaliforniassa vuonna 1998 tarjoamaan monipuolisia nettipalveluita, joihin myös globaalisti käytetyin hakukone Google lukeutuu. Googlen tuottamiin ja omistamiin tuotteisiin, ohjelmistoihin ja palveluihin kuuluvat myös muun muassa nettiselain Google Chrome, kävijäseurantaohjelma Google Analytics, karttaohjelmat Google Maps ja Google Earth, sähköpostipalvelu Gmail, mainosohjelmat Google AdWords ja AdSense, verkkotallennustila Google Drive, yhteisöpalvelu Google+ sekä pikaviestipalvelu Google Hangouts (aiemmin Google Talk). Lisäksi yhtiö omistaa videopalvelu YouTuben, jonka perustivat itse asiassa PayPalilla työskennelleet Jawed Karim, Chad Hurley ja Steve Chen. Ostettuaan Motorola Mobility -yksikön Google Inc. laajensi toimialaansa laitteistovalmistuksen puolelle. Linux-pohjaisen, suurimmaksi osaksi avoimen lähdekoodin ohjelmistoalusta Android on niin ikään Googlen tuote, eivätkä Googlen tuotenimikkeet suinkaan jää vielä tähän, vaan niiden lista on pitkä ja monipuolinen. Eräs kiireisen nykyihmisen elämää huomattavasti helpottavista Google-tuotteista toimii Google Calendarin nimellä. Jollei kyseinen kalenteriohjelma ole sinulle ennestään tuttu, pikainenkin perehtyminen sen toimintoihin saattaa tuoda ulottuvillesi käteviä ratkaisuja ajanhallintaan.

Google Calendar

Google Calendar toimii verkkoselaimella, mutta kalenteriohjelman offline-versio on ladattavissa mobiililaitteeseen, jolloin kalenterin muokkaaminen on mahdollista silloinkin, kun laite ei ole yhteydessä tietoverkkoon. Kalenterin tietokoneversio ei tue offline-käyttöä, eivätkä kaikki kalenterin toiminnot ole käytettävissä offline-tilassa. Uusien kalentereiden luomiseksi ja kalenterin synkronoimiseksi vaaditaan nettiyhteys. Google Calendar -ohjelmaan kirjaudutaan Google-tilin käyttäjätunnuksilla. Samoja tunnuksia tarvitset käyttäessäsi selaimella muita Googlen ohjelmia ja palveluita, esimerkiksi luodessasi YouTube-kanavan ja ladatessasi sinne sisältöä. Voit lukea kalenteriohjelmasta lisää artikkelistamme ”Google Calendar pähkinänkuoressa”.

Sähköisen kalenteriohjelman hyödyt

Google Calendar on tietenkin vain yksi useiden eri ohjelmistoyritysten tarjoamista kalenteriohjelmistoista. Apple-laitteiden käyttäjät suosivat esimerkiksi iCal-kalenteria. Microsoftin Outlook on eräs tunnetuimmista kalenteri- ja sähköpostisovelluksista. Näiden rinnalle nousevat vaihtoehdoiksi myös esimerkiksi sähköpostiohjelma i.Scriben sisältämä kalenteri, tietokoneen työpöydälle ladattava Rainlendar ja kalenteriohjelmisto EssentialPIM (Personal Information Manager). Kalenteriohjelman tärkein ominaisuus on sen käytettävyys juuri käyttäjänsä kannalta. Siksi vain käyttäjä itse voi määritellä, mikä kalenteriohjelmista on paras. Sähköisen kalenterin etuja ovat ajanhallinnan tehostuminen, muistilistoista ja lapuista luopuminen, omien aikataulujesi jakaminen sallimillesi käyttäjille sekä yhteisten aikataulujen sopiminen muiden käyttäjien kanssa.